-

Kuusipeura

Dama Dama

Kuusipeura on yksi keski-eurooppalaisen metsän jaloimpia sorkkaeläimiä

Kuusipeura on yksi keski-eurooppalaisen metsän jaloimpia sorkkaeläimiä

Jo yli 3000 vuotta sitten eläneet Foinikialaiset arvostivat kuusipeuran ylväyttä ja kuljettivat niitä mukanaan Etelä-euroopan rannikolle käytettäväksi uhrimenoissaan, Roomalaiset jatkoivat tätä perinnettä ja toivat eläimiä mm. nykyiseen Saksaan ja Brittein saarille joissa edelleen elää Roomalaista perua olevia populaatioita. Suuremmassa mittakaavassa kuusipeuroja kuitenkin alettiin kasvattaa Euroopan kuninkaallisille ja suurtilallisille vasta 1600-luvulla. Sen aikaisista riistapuistoista kuusipeura on levinnyt lähes kaikkialle keski- ja etelä-eurooppaan. Kuten silloin, Kuusipeura on edelleenkin erittäin arvostettu riistaeläin. Valitettavasti Suomeen 1950-luvulla tuotu kanta on päässyt taantumaan ja kuusipeuran metsästyksestä kiinnostuneen onkin suunnattava Finnhuntingin kanssa esimerkiksi Puolaan.

Riistanhoito

Varsinkin Suomessa kuusipeura on erittäin riippuvainen vahvasta riistanhoidosta. Verrattuna valkohäntäpeuraan, kuusipeura on selvästi heikompi liikkumaan lumessa ja etsimään ravintoa talvisessa metsässä. Näinollen se on talvella täysin ihmisen tuoman lisäruokinnan varassa mikä osaltaan lisää riskiä joutua ilveksen saaliiksi, ilveksen ilmaantuminen sen elinalueelle tarkoitaakin yleensä välitöntä hävikkiä laumassa.